perjantai 11. lokakuuta 2019

Ontto työläinen

Osa-aikatyön aloitus siirtyy... Esimies soitti lopulta minulle, kun laitoin hänelle muistutusviestiä. Hän kyseli työterveyshuollon tietoisuudesta ja terapiastani. Tosin hyvin hienotunteisesti. Ja sitten hän taas pohti asiaa oman pomonsa kanssa. Olivat lukeneet ohjeita ja miettineet ja lopulta päätyneet siihen, että minun tulisi toimittaa työterveyslääkärin suositus osa-aikatyöstä. Olen kuulemma ennakkotapaus. Tuntuu uskomattomalta että tässä omassa työyhteisössäni ei tosiaan ole ketään muuta, joka olisi ehdottanut osa-aikatyötä ns. muuten vaan ilman näitä lakisääteisiä perusteita kuten hoitovapaata. Niin kovin kaavoihin kangistuneita me ihmiset olemme? Kokoaikatyötä sen olla pitää.

Varasin itselleni ajan omalle työterveyslääkärille. Ensimmäinen vapaa aika oli vasta 1,5 viikon päästä. Sinänsä toisaalta varmaan ihan hyväkin asia jutella vielä työterveyslääkärin kanssa voinnistani ja tästä osa-aikatyöideasta. Toisaalta en usko että työterveyslääkärillä olisi hirveästi annettavaa. Muuta kuin se perinteinen "tule sitten käymään uudestaan, jos tuntuu siltä". Sairauslomalle en edelleenkään halua. Suosituksen osa-aikatyöstä saan aivan varmasti, lähinnä tämä nyt on tällainen muodollisuus, jotta esimiehillä on sitten hyvä mieli ja voivat sanoa kyselijöille, että: "hänellä on terveysperuste".

Hiukan tämä mieltäni latisti siinä mielessä, että tähän osa-aikaisuusprojektiini tuli väliaikaisuuden varjo. Toisaalta jos jaksamiseni pysyy ennallaan, eli riittämättömänä kokoaikatyöhön, osa-aikatyön vakiintumiselle tuskin on esteitä. Kunhan lääkäri sitä puoltaa sitten jatkossakin.

Tänään aamulla ensimmäinen ajatus herätessä oli: "väsyttää, en halua mennä töihin". Minulle on tavallista herätä puolikuolleena, vaikka olisin nukkunut 8 tuntia. Vastenmielisyys työtä kohtaan on kuitenkin jotain uutta. Lisäksi olen viime kuukausina alkanut heräämään aamuyöstä katsomaan kelloa. Nukahdan heti uudestaan, mutta tällainen heräily ei ole ollut minulla tapana. Paitsi silloin, kun olin neljä vuotta sitten työuupunut ja masentunut.

Kaikkinensa jaksamiseni on ollut kyllä kortilla, vaikka mitään erityistä selkeää yhtä syytä siihen ei ole. Muistan kokeneeni kevätväsymystä ja ajattelin vointini paranevan kesälomalla. Loma ei kuitenkaan palauttanut voimiani, vaan jatkoin töitä sen jälkeen aivan yhtä väsähtäneenä.

En tiedä onko terapiassa käyminen herkistänyt minua havainnoimaan omaa vointiani, vai onko tämä kohta 3 vuotta putkeen kestänyt kokopäivätyö vain alkanut lopulta ottamaan verojaan. Uupumus on tietenkin yleensä monen asian summa. Olisi helppoa, jos voisi nimetä jonkin yksittäisen asian. Voi olla että väkivaltaisessa ja kuormittavassa suhteessa elämisen lasti on alkanut vähitellen purkautumaan. Ehkä menin edeltävän vuoden vielä selvitymismoodissa, en antanut itseni väsyä.

Olen huomannut vapaa-ajallani myös jonkinlaista mielenkiinnon puutetta. En oikein jaksa keskittyä televisio-ohjelmiin saati elokuviin. Podcastit, youtube-videot, lehtiartikkelit... kaikki tuntuvat jotenkin yhdentekeviltä. Tylsiltä ja mitäänsanomattomilta. Toisaalta on hetkiä, jolloin taas jaksan keskittyä ja kiinnostua. Vointi on aaltoileva.

On myös onnistumisen hetkiä. Eilen töiden jälkeen tiskasin tiskivuoren ja sen päälle vielä kokkasin linssipihvejä ja rosollikiusausta. Keksin reseptit päästäni ja ihmeekseni ruoat onnistuivat tosi hyvin. :) Minulle se on tällä hetkellä aina pieni voitto, kun saan tehtyä ruokaa. Ja onnistuin jopa tekemään sitä hyvällä fiiliksellä.

***

Työtäni kohtaan koen vaihtelevasti paitsi vastenmielisyyttä myös jonkinlaista kyynisyyttä. Kyseenalaistan työni merkitystä. "Turhaa, aivan turhaa..." Epäilen, miten tulen jaksamaan työtäni pitkässä juoksussa. Oikeastaan olen kokenut koko ajan, ettei tämä työ voi olla loppuelämän tehtäväni. Työ sisältää liikaa yksitoikkoista suorittamista ja toisaalta emotionaalisesti kuormittavia asiakastilanteita.

Kuitenkin teen työni pääpiirteissään yhtä huolella kuin aina. Yritän palvella asiakkaitani hyvin ja saan siitä hyvää mieltä, kun voin auttaa ja olla asiakkaan puolella. En ole menettänyt mielenkiintoani täysin - välillä huomaan innostuvani ja pystyväni keskittymään tosi hyvinkin. Mutta huomaan silti parhaimman vireen ja innon latistuneen. Välillä tuijotan ruutua lasittunein silmin ja yritän saada itseni kasattua. "Noniin, yritä nyt, keskity." Poukkoilen asioiden välillä ja unohdan, mitä olinkaan etsimässä.

Toisaalta pienestä henkisestä latistumisesta on ollut hyötyäkin. Tapaan jännittää asiakaskontakteja, mutta tällä hetkellä olen jotenkin vahvempi. En kai jaksa välittää ihan niiiin paljon kuin normaalisti.

Olen yrittänyt löysätä työtahtia ja ottaa ylipäänsä rennommin ja siinä olenkin nyt jossain määrin onnistunut. Toisaalta se on tapahtunut esimiesten kanssa juttelun kautta, toisaalta sen kautta, että olen alkanut ajattelemaan "whatever, heittäkää pihalle, ihan sama". Tavallaan on hyvä, että olen rauhoittunut hieman. Toisaalta se masentaa, kun luovutan ja kiellän asioiden arvoa. Kiellän työni, suoritusmäärien ja huolellisuuden merkityksen. Vaikka salaa ne edelleen merkitsevät. Minua harmittaa, etten ole omasta mielestäni priimus ja täydellinen. Minun pitäisi olla. Vain silloin olen todella onnellinen. Näin ajattelee se vaurioitunut osa minusta.

Ikäänkuin toinen puoli minusta sanoo, että onnellisuus löytyy luopumisen kautta. Kun hellittää ja opettelee luottamaan johonkin... Toinen puoli taas on aivan vakuuttunut, ettei kukaan voi olla onnellinen ennen kuin hän on virheetön. Että elämä on jatkuvaa kilpailua ja selviytymistaistelua. Suorita, suorita!

***

Youtubesta kuuntelen silloin tällöin ohjattuja meditaatioita. Ne yleensä antavat paremman olon, ainakin vähäksi aikaa. Niihin en ole sentään kyllästynyt. Myös venyttely ja syvähengitys auttavat, silloin kun niitä tekee.

Toissailtana sain käytyä kävelylenkillä työpäivän jälkeen. Menin ulos vasta hämärän tultua. Se tuntui jotenkin turvallisemmalta. Kun vastaantulijat eivät näe minua niin hyvin. Kävelin juoksemisen sijaan, koska olen pohtinut sitä, miten liikunnassakin on minulla usein mukana suorittamista ja itsensä pakottamista. Päätin kävellä ja olla läsnä, ilman musiikkia ja erityisiä tavoitteita. Hengitellä iltailmaa. Kaipaan koiraa, joka veisi minut säännöllisesti lenkeille. Koiran kanssa on sallittua käydä löntystelylenkeillä. Joskus sellaiset rauhalliset, pysähtelevät kävelyt ovat todella tyynnyttäviä.

Välillä koko elämä tuntuu turhalta pyöritykseltä. Heräät, käyt töissä, syöt, makaat sohvalla, nukut, heräät, töissä, syöt, makaat, nukut, heräät, töissä, syöt, makaat... Kiellän kaiken arvon. Mitä väliä millään? Lopulta kuollaan kumminkin. Ehkä suurin ongelmani on se, etten oikein osaa nauttia elämästä. Olen rakentanut elämäni muuriksi itseni ja onnellisuuden väliin.

Vanhemman alkoholismi ja toisen vanhemman epävakaisuus järkytti pientä minua. Perustani ei ollut turvallinen. Olin jatkuvasti huolissani vanhemmistani. Olemukseni täyttyi syyllisyydellä. Elämästä tuli selviytymistä. Olen niin perin juurin kasvanut pelkäämään ja tutisemaan. Suorittamaan ja olemaan olevinaan jotakin. Olemaan varuillani. Kun sitten lopulta väsähtää pelkäämiseen, jää tilalle vain tyhjyys. Sisälläni on tyhjää ja ympärilläni on tyhjää. Olen ontto ja merkityksetön. Jäänyt itselleni vieraaksi.

Tulipas synkkää tekstiä. Kaikesta huolimatta en koe itseäni selkeän masentuneeksi. Perustelen tätä sillä, etten ole toivoton. En millään lailla koe itseäni toivottomaksi. Päin vastoin. Suhtaudun tulevaisuuteeni optimistisesti ja jopa innostuneesti. Olen hyvinkin toiveikas sen suhteen, että mielialani ja jaksamiseni paranevat, kunhan saan elämääni rukattua oikeaan suuntaan vähitellen. Tarvitsen elämääni muutakin kuin vain työn. Kunhan nyt ensin saisin vähennettyä työtä, jotta jaksaisin jotain muutakin.


6 kommenttia:

  1. Ohoh, erikoista ja harmillista! Mutta tosiaan tuollainen järjestely on aina sellainen, että työnantaja voi sen myös halutessaan kieltää. Asia kyllä varmasti järjestyy vielä!

    VastaaPoista
  2. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen tämä yhteiskunnassa vallitseva näkemys, että osa-aikatyön taustalla on joko terveydellinen syy tai sitten että hoitaa pieniä lapsia tai vanhoja vanhempia. (Lisäksi tietysti joillakin aloilla on pakotettu osa-aikaisuuteen, kun tarjotut tunnit eivät riitä.) Kovin vähän tunnetaan ajatusta, että haluaisi tehdä osa-aikatyötä muuten vain oman hyvinvoinnin ja jaksamisen takia, tai että haluaa panostaa elämässään muihinkin asioihin kuin työntekoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuntuu jotenkin vanhanaikaiselta ja kankealta tämä. Ymmärrän kyllä sen, että työnantajalle tulee jonkin verran enemmän kustannuksia, jos osa-aikatyöläisten myötä työntekijöitä on enemmän (esim. kustannettava työterveyshuolto useammalle työntekijälle). Mut eipä halvaksi tule sekään jos ihmiset on uupumuksen vuoksi sairauslomilla.

      Poista
  3. Tulin tänne sanomaan sitä samaa mitä muutkin; Huhhuh, onpa outoa ja surullista! Ärsyttävää, että pitää olla jokin virallinen todistus siitä, että on tarpeeksi hyvä peruste sille, että tarvitsee osa-aikatyötä, pelkkä haluaminen ei riitä. Sairasta, sanoisin! Onneksi sentään sinulle tuo perustelu ei ole ongelma.

    VastaaPoista
  4. Voisiko työssä väsymisen taustalla olla butn outin sijaan bore out? Ehkä puolitoista vuotta sitten törmäsin termiin. Liian tykuorman sijaan väsyykin siihen että työ ei tarjoa haastetta kykyjä riittäisi haasteellisempaankin työhön. oireet olivat hyvin samankaltaisia kuin burn outissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Pisti miettimään. Onhan sekin mahdollista. Olen todella utelias ihminen ja tykkään oppia uutta. Työni on alkanut menemään jo siihen suuntaan, että iso osa päivästä on rutiinisuorittamista. Toisaalta olen saanut uusia osa-alueita opeteltavakseni myös tänä syksynä, mutta jostain syystä se ei ole erityisesti piristänyt. Ehkä se ei ollut kuitenkaan riittävän uutta ja erilaista. Tiedän, että pystyisin tekemään jotain vaativampaakin. Tavallaan houkuttelisi ottaa vastaan uusia haasteita ja hypätä tekemään jotain ihan erilaista.

      Toisaalta tiedän, että siinä on iso riski. Kun on jo valmiiksi väsynyt, eikä ole ollenkaan varma mihin rahkeet riittää ja mistä väsymys oikeastaan johtuu. Iso asia on myös se, että nykyinen työpaikkani on ns. järkityöpaikka. Siinä on paljon menetettävää, joten täytyy olla todella varma valinnastaan, jos jotain raskaampia liikkeitä tekee. Toki työpaikan sisälläkin voi yrittää työkiertoa jne. En ole kuitenkaan varma vaatisiko piristyminen kuitenkin jotain niin erilaista työtä, ettei sellaista löydä saman talon sisältä.

      Olisi kiva lähteä töihin intoa puhkuen. Toisaalta järjen ääni sanoo: "Iso osa ihmisistä tekee työtä siksi, että saavat rahaa, ei siksi että se on niin kivaa." Olen kuitenkin melkoinen idealisti, joten haluan uskoa siihen, että löydän vielä jossain vaiheessa sellaisen työn, jossa todella innostun ja pääsen hyödyntämään laajemmin taitojani ja erilaisia puolia itsestäni.

      Ja jos kerran töitä on pakko tehdä, niin voihan siitä tehdä hauskempaa siten, että vaihtaa työtehtäviä/ työpaikka aina vuoden parin välein. Niin olen tähän asti tehnyt... paitsi nyt tässä viimeisessä työpaikassa. Osaan kyllä olla myös ylpeä siitä, että olen pysynyt nykyisesssä työssä 3 v. Näytän CV:ssäni edes hitusen uskottavammalta. :´D

      Poista