keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Nokkosista kokkailua, työharjoittelua ja yksi elämää suurempi "ei voi olla!" -uutinen

Kikhernecurry nokkosella. Salaattina maitohorsman versoja.

Säästäväinen kokki hakee ruoka-aineita pihalta


Tommosta vegaaniruokaa sain aikaiseksi viime viikonloppuna mökillä. Samalla kun ruoka porisi liedellä kävin pihalta etsimässä nokkosta ja maitohorsmaa. :) Olihan tuo ruoka ihan syötävää. Kardemumma maistui vähän liiankin kanssa. Olen tykästynyt intialaistyyppiseen maustamiseen ylipäänsä vegaaniruokien kanssa - siitä ei pääse mihinkään, että ne vaativat reilusti mausteita. Tämänkin pöperön mausteet mittailin astiaan valmiiksi ennen kuin kaadoin keitokseen, mausteita oli yhteensä puoli desiä. :D Currya, kanelia, kardemummaa, mustapippuria... en muista enää mitä kaikkea. 

Keitin riisit pilahviriisin tyylisesti kuullotettujen mausteiden, valkosipulin ja sipulin kanssa. Kun riisit oli melkein kypsiä, lisäsin lopussa tölkkikikherneet ja ryöpätyt nokkoset sekaan. Mökillä ei ole kiva tiskata, joten suosin yhden-kattilan-ruokia.

Maitohormaa söin ensimäistä kertaa. Lehtiosat on kitkerämpää, mutta varsi on parhaimmillaan raikkaan makea, mieto ja aika salaatin makuinen. Ihan mukava naposteltava.

En muistanut vielä etsiä olisiko koivuissa ollut sopivia silmuja syötäväksi. En oikeesti voi ymmärtää, että hiirenkorvia voi syödä! Pakko kokeilla tänä viikonloppuna.

Työharjoittelu on mennyt hyvin


Kotisiivoustyöharjoitteluni on hyvässä vauhdissa ja olen kyllä tykännyt hommasta sinänsä. Tavoilleni uskollisena olen kuitenkin täysin kahtiajakautunut sen suhteen, haluanko oikeasti yritystä perustaa. En ole ollenkaan varma. Se on niin oma maailmansa. Toisaalta se kiinnostaa, mutta myös kauhistuttaa. 

Yrittäjän työmaa on tietyllä tapaa loppumaton, joten yrittäjänä täytyisi itse osata rajata omaa ajankäyttöään. Ja työ ei ole vain sitä, että menet asiakkaalle ja siivoat. Sen lisäksi tulee kaikki se sälä, joka mahdollistaa sen palvelun tuottamisen. Jatkuvasti kyselen itseltäni, olisiko sittenkin helpompaa palkkatyöläisenä? (Mutta en todella tiedä, mikä olisi sellainen työ, jota jaksaisin palkkatyöläisenä.)

Vanhan työni vastenmielisyys ei valitettavasti ole juurikaan laskenut. Olen sitäkin pohtinut moneen kertaan, että entä jos sittenkin palaisin opintovapaan jälkeen. Olisiko se mahdollista? Tällä hetkellä tuntuu, että se tie on niin loppuun kuljettu, että se olisi kuin hirteen takaisin kävelemistä. Kauheita kielikuvia, mutta se nyt tuli mieleen. Toisaalta osaan myös ikävöidä työn hyviä puolia. Työkaverit oli mukavia eikä työ tietenkään pelkkää paskaakaan ollut.


Nettibisnes alkoikin kuvottamaan


Olen edellisissä kirjoituksissani intoillut netin suomista mahdollisuuksista yrittää paikkariippumattomasti. Jonkinlainen realismi laskeutui kuitenkin päälleni. Oli ihan hyvä testi tehdä tuo affiliatepostaus. Niitä linkkejä ei ole klikannut kuin kourallinen ihmisiä ja olikohan 1 komissio jopa kertynyt. En suuria odottanutkaan, mutta ihan noin surkeaa tulosta, varsinkaan linkkien klikkausmäärissä, en osannut ajatella. Toisaalta itsekin klikkaan affiliatelinkkejä hyvin harvoin muiden teksteissä!

Tämä kokeilu antoi vähän mittasuhdetta siihen, miten isoja massoja täytyy blogissa käydä, jotta affiliatemarkkinointi tuottaisi edes joitakin satasia kuussa. Tietenkin olennaista onnistumisen kannalta on myös löytää tuotteet, jotka todella puhuttelee blogin lukijoita.

Kaiken nettibisneshypetyksen jälkeen minuun on iskenyt joku nettikrapula. Sähköpostini täytyy erilaisista markkinointiviesteistä, koska olen lisännyt itseni muutamille sähköpostilistoille. Minne tahansa menenkin netissä, näen tällä hetkellä ympärilläni pelkkää markkinointia enkä oikein pidä siitä. Olen tullut eri ihmisten pyrkimyksistä rakentaa oma nettibisneksensä jotenkin tietoisemmaksi. Tuntuu, että yhtäkkiä kaikki haluavat rahani. Haluanko muka tällaiseen maailmaan mukaan? Minä maitohormien mussuttaja?

On hetkiä, jolloin haluaisin vahvasti vain muuttaa mökille ja jäädä sinne. Perehtyä viljelyyn. Maakellarin kun saisi vielä rakennettua, niin sinne vaan säilöön ruokatavaraa. :) Pieniä positiivisia askelia otimme tällä viikolla, kun saimme käytyä ostamassa hedelmäpuiden ja marjapensaiden taimia. Vielä pitäisi saada ne istutettuakin.

Tämä on juuri tätä minulle tyypillistä kahtiajakoisuutta. Innostun tosi helposti, mutta toisaalta myös kyllästyn. Pitkäjänteisyys ei ole millään lailla vahvuuteni. Näen asiat helposti mustavalkoisina. Ne ei ole kauhean hyviä piirteitä oikein missään asiassa. Ei edes sen viljelynkään näkökulmasta.

Sitten se "ei voi olla" -uutinen


Kaiken tämän sekavan ja niin tutun "mitä hittoa teen elämälläni" -kipuilun lisäksi kuukautiseni olivat myöhässä. Eilen tein positiivisen raskaustestin.


Noniin, että semmonen pikku juttu vielä. Mitenhän päin tämän nyt sitten tähän selittäisi, kun huomioidaan vajaa vuosi sitten kirjoittamani teksti siitä, miten en haluakaan lapsia? Ei kai sitä tarvitse selittää. Elämä on. 

Elämäni tuntuu tällä hetkellä menevän kuin jonkun vuoristoradan kyydissä. Minulla on kuitenkin asiat ihan hyvin. Oikeastaan erittäin hyvin. Vielä kun saan miehen vakuuttumaan siitä, että me selvitään tästä kyllä. Vaikka olihan hän kuulemma vuodattanut onnen kyyneleitäkin. Olemme tällä hetkellä eri osoitteissa, joten en pääse hänen fiiliksiään nuuskimaan koko ajan. Tänään hän on kuulemma ollut aika poikki, joten olen antanut hänen sulatella asioita rauhassa. Tiedän, ettei tämä ihan helppo polku tule olemaan.

Yhtä aikaa en voinut uskoa näkemääni. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt positiivista raskaustestiä. Kädet täristen hoin vain "ei voi olla, ei voi olla, ei voi olla, ei voi olla". Kuitenkin melkein heti aloin pelkäämään keskenmenoa -> eli siis uskoin olevani raskaana. Luin miten stressi voi edesauttaa keskenmenon tapahtumista. Niinpä valitsin toisen strategian. Minulle hän on ihminen, vauva, minun lapsi, päivästä 0 alkaen. Ajattelen, että kaikki menee hyvin. 

Aloin kirjoittamaan kirjettä lapselleni, jotta saisin purettua kaikkia ajatuksiani.

"Mutta voi miten hyvältä se tuntuisi, jos pystyisin antamaan sinulle turvallisen lapsuuden, niin että tietäisit aina olevasi hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin olet. Että uskaltaisit tuoda murheesi ja tunteesi äidin kannettavaksi, ja koti olisi aina turvallinen paikka. Että kokisit sinua todella kuunneltavan ja voisit sanoa, että olen onnistunut auttamaan sinua käsittelemään tunteita ja antanut työkaluja elämään. Haluan, että sinulta ei koskaan puuttuisi hellyyttä ja tietäisit äidin olevan aina saatavilla sinua varten. Että uskaltaisit aina soittaa, milloin vain. Sittenkin kun asut jo muualla. Että kokisit itsesi tärkeäksi, arvostetuksi ja ainutlaatuiseksi. Saisit vahvan pohjan elämällesi."

Uhmakkaasti kiinnyn lapseeni heti ensimmäisistä hetkistä, kun olen hänestä tietoinen. Jos elämä hänet minulta vie, niin sitten vie. En halua pelätä. Haluan nauttia tästä hetkestä. Minä olen raskaana. Mitä helkkaria!? 
Minä olen.
Raskaana.

3 kommenttia:

  1. Hei! Runsas vuosi sitten löysin talousaiheiset blogit, ja alusta lähtien olet ollut parhaimpia suosikkejani. Muun muassa sinun blogisi kautta olen ymmärtänyt, miten itselle sopivaan elämään kuuluu järki rahan käytössä mutta myös monet muut asiat, perhe, jos sitä on, työ, asuminen jne. Todella jännittävät ajat sinulla! Onneksi olkoon, elämän kaikki mahdollinen rikkaus näyttäytyy sinulle nyt kaikissa mahdollisissa väreissään!! Olet rohkea!

    VastaaPoista
  2. Vau mitä uutisia täällä olikaan, paljon onnea! :) Ihana kun jaoit kirjeen, vahva kiintymys välittyy sen kautta. Tuli heti olo, että tää on hyvä juttu!

    VastaaPoista