tiistai 3. maaliskuuta 2020

Muutto uudelle paikkakunnalle saa tunteet jylläämään

Kun lähdimme vetämään toista ja viimeistä muuttokuormaa viime perjantaina, olo oli irtonainen ja vähän epätodellinen. Ihanko todella jätän tämän kaiken nyt taakse? Painan tuon kotioven lukkoon ja jätän avaimet keittiön tasolle? En enää koskaan palaa? Ehkä en enää koskaan aja tätä tietä? Ehkä en koskaan enää edes käy tässä kaupungissa?

Kun katselin ohi lipuvia maisemia, minusta tuntui kuin olisin taas menossa vain viikon lomalle, kuten talvilomalla. Oli vaikea ymmärtää, että en enää maanantaina mene töihin. Siihen työhön en ehkä enää koskaan, jos kaikki menee kuten olen suunnitellut. 

Koulun aloitus on mennyt ihan odotetusti. Eli hyvin.

Kotona kaikki on vielä enemmän ja vähemmän sekaisin viikonlopun muuton jälkeen. Asunto näytti lähinnä kaatopaikalta, kun kaikki tavarat oli kannettu sisään perjantaina puoli kymmeneltä illalla. Tätä efektiä lisäsi se, että kaikki huonekalut oli purettu osiin. Sain siis muutettua kaksioni farmarilla ja kuomullisella peräkärryllä kahdella reissulla. Kaikki mahtui, onneksi.

Vaikka kuinka olevinaan pakkasin tärkeät asiat erilleen helposti saataville, eikös vain moni asia ollut silti hukassa. Kaaoksessa eläessä on myös helppo hukata tavaroitaan. Kun puhelimen tai sakset päästää käsistään, niitä ei niin vain löydäkään.

Jopa pyörä piti purkaa osiin, jotta se mahtui kyytiin. Siitä alkoikin sitten uudelleenkasaus, koska ilman pyörääni olen melkein kuin jalaton. Olen niin tottunut pyöräilemään joka paikkaan, etten osaa olla ilman. Epäilin hieman, mitähän siitä kasaamisesta tulee, koska miesystävä oli purkanut pyörän minun tehdessä loppusiivousta sillä välin. Ketjut olivat osittain irronneet myös isolta rattaalta, enkä millään meinannut saada niitä takas paikalleen. Niiden kanssa tusatessa ja pestessä miljoonatta kertaa käsiä öljystä (koska kumihanskat oli tietenkin jonkun muuttolaatikon syövereissä hukassa), pääsi jo epätoivon itku verensokerin laskiessa uhkaavasti puolenpäivän aikaan. Tarvitsin pyörää, jotta pääsisin kauppaan, jotta saisin syötyä. Helvetti. Jouduin purkamaan ketjusuojan irti, jotta sain lopulta ketjut paikalleen.

Pimeässä kämpässä on näin talvella melko ikävä tehdä yhtään mitään. Niinpä piti viritellä äkkiä jotain valaistusta. Makuuhuoneessa oli onneksi yksi kattolamppu valmiiksi. Olohuoneeseen sain yhden helposti ripustettavan valaisimen paikalleen. Keittiössä ei edelleenkään ole kattovaloa. Yöpöydän pöytälamppu kulkee tarvittaessa mukanani huoneesta toiseen ilman varjostinta (onneksi sattui olemaan kirkkaampi polttimo vaihtaa siihen), sillä makuuhuoneen ja keittiön valaistus on osittain riittämätön.

Miehisiä hommia muutoissa on ainakin pyykkikoneen viritteleminen toimintakuntoon sekä kattolamppujen kanssa säätäminen. Näiden hommien tekeminen yksin on nyt ottanut vähän nuppiin, kun mies ei ole pystynyt olemaan apuna. Mutta selviän tästäkin. (Totuuden nimissä osittain taidan jäädä vain odottelemaan, että mies ehtii hätiin.) Ajoittain mielialat ovat seilanneet, mutta olen pystynyt suhtautumaan itseeni ja tilanteeseeni pääosin empaattisen rauhallisesti. Elämäni on nyt joka tavalla mullin mallin. Joudun etsimään ja luomaan itseni, arkeni, sen tapahtumapaikat ja sosiaaliset verkostot uudestaan. Ei ole ihme että välillä iskee epätoivo, väsymys ja pelko. Tiedän kuitenkin, että ne tunteet ovat ohimeneviä. Huonoja päiviä seuraa yleensä aina parempi päivä, jolloin asiat näyttäytyvät jo ihan eri valossa.

Tänään sain asuntoon uuden jääkaapin ja hellan. Vanhassa jääkaappissa toimi pakastinosio, mutta jääkaappi itsessään oli aivan lämmin. Ilmeisesti oli posahtanut edellisen vuokralaisen sammutettua sen. Tämä asetti pieniä haasteita ruokahuoltoon, mutta onneksi tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin kävi muuton yhteydessä, joten en ottanut asiaa kovin raskaasti. Pakastimen toimiminen helpotti sentään.

Ruinasin samaan syssyyn uuden siistimmän hellan. Monia muitakin korjauksia pyysin, mutta ne "toteutetaan, kun vain keretään". Opiskelijakämppä on... noh opiskelijakämppä. Yllätyksiin pitää aina varautua sisäänmuuttovaiheessa. Loppusiivousta täällä oli pyritty tekemään, mutta paljon olisi siivouksessa ollut toivomisen varaa. En viitsinyt asiasta alkaa huomauttelemaan, koska yritystä oli kuitenkin ollut. Tartuin rättiin itse. Hinkkausoperaatiota on vielä runsaasti jäljellä. Yhteen opiskelija-asuntoon muuttaessani valitin siivouksesta ja he lähettivät sitten siivoojat paikalle, mutta tämä kämppä ei ollut ihan niin pahassa kunnossa, joskaan ei kovin siistikään. Olin kuitenkin henkisesti valmistautunut siihen, että hinkkausta on luultavimmin tiedossa. Myönnettäköön, että omat standardini kodin siisteydelle ovat melkoisen korkeat, mutta ei liene liikaa vaadittu, että esim. keittiön seinistä olisi ruokaroiskeet siivottu.

Tämä on nyt elämäni aikana kolmas opiskelija-asunto, jonka "kuntoutan" siivoamalla ja pyytämällä lukuisia korjauksia rempallaan oleviin asioihin. :D

Tänään oli myös ensimmäinen etäistunto psykoterapeutin kanssa. Tuntui mukavalta, että pystyn sen myötä tuomaan jonkin tutunkin elementin arkeeni. Eipä tuo terapiassa istuminen tuntunut kovinkaan erilaiselta etänä kuin livenä. :)

2 kommenttia:

  1. Ei kyllä minustakaan liikaa vaadittu, että keittiön seinistä olisi ruokaroiskeet siivottu. Onneksi aina kun olen muuttanut, on kämppä ollut aika siisti. Tietenkin itse siivoan aina uudelleen. Viimeksi muutto onnistui jotenkin todella näppärästi pakettiautolla. https://www.pakuvuokra.fi/pakettiauton-vuokraus/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo yleensä olenkin aina joko ostanut muuttoavun muuttofirmasta tai sitten vuokrannut pakettiauton. Tällä kertaa kokeiltiin tällaista keinoa, syitä siihen oli monia, ja onnistuihan se muutto näköjään näinkin.

      Poista