lauantai 11. tammikuuta 2020

Opiskelemaan siivoojaksi - eli olenko tullut hulluksi?

Kerroin joulukuussa ideastani vaihtaa palkkatyöntekijästä yrittäjäksi. Tähän liittyy myös ajatus tulevan kevään aikana muuttaa samalle paikkakunnalle miesystäväni kanssa ja lopettaa vihdoin tämä etäsuhteessa eläminen. Laitoin joulukuussa avoimen opiskelijahakemuksen tulevan kotipaikkakuntani ammattikouluun. Mietin ennen enterin painamista, että onhan tämä asia nyt edennyt aika nopeasti, mutta ei kait hakemuksen tekemisestä mitään haittaakaan ole.

Idea yrityksestä oli syntynyt aika nopeasti ja puskista. En edes muista, mistä tämä idea päähäni pompsahti, mutta olen edelleen vakuuttunut siitä, että se voisi ratkaista monta ongelmaa, joita minulla on työelämän oravanpyörässä juoksemiseen liittyen. Viimeisenä perjantaina ennen joululomia koulun opettaja soitti minulle. Opettaja kyseli vähän opiskeluni motiiveista, onhan minulla jo AMK-tutkinto taustalla. Selitin hänelle yritysideaani ja että haluaisin hankkia siivoustyöhön liittyvää ammattiosaamista. (Toinen syy on se, että haluan pitää taukoa työstäni ja miettiä turvallisesti vielä, mitä haluan elämältäni. Makustella ja tunnustella ideaa yrittäjyydestä osittain itselleni uudella alalla.) Opettaja totesi, että hänelle oli noussutkin hakemuksestani sellainen aavistus, että minulla on yrittäjyys suunnitelmissa. Tästä tiesin, ettei hän ollut hakemukseeni kerennyt kovin hyvin perehtyä. Jos hän olisi tosiasiassa lukenut hakemukseni huolella, samat asiat olisivat käyneet siitä ilmi.

Opettaja totesi, että on selvää, että olen tervetullut opiskelijaksi. Keskustelimme siitä tulisiko tuleva koulutukseni olemaan kodinhuoltajan perustutkinto vai ammattitutkinto. Opettaja arvioi, että myös ammattitutkinto voisi tulla kyseeseen, koska minulla kuitenkin on jo osittain alalle soveltuvaa kokemusta ja koulutusta. Ammattitutkinto suoritetaan useimmiten työn ohessa opiskellen. Koska tarkoituksenani on ottaa opintovapaata nykyisestä työstäni ja hakea aikuiskoulutustukea, on opintojen oltava päätoimisia. Ymmärtääkseni ammattitutkinnon suorittaminenkin voi olla päätoimista, näin ainakin yhden toisen ammattikoulun sivuilla oli merkitty.

Keskustelimme myös opintojen aloitusajankohdasta. Ymmärsin, että olisin ollut tervetullut opiskelijaksi vaikka jo tammikuusta. Kerroin, että aivan aikaisintaa voisin aloittaa maaliskuussa, sillä minun on lain mukaan anottava opintovapaata 45 kalenteripäivä ennen aiottua opintovapaan alkua. Opettaja totesi, että heillä on maaliskuussakin alkamassa opintojakso, jolla opinnot on määrää aloittaa, eli sen puolestakin se sopisi. Opettaja lupasi selvitellä asioita ja palata niihin 9.1.

Kävin tämän puhelinkeskustelun työpäivän aikana rappukäytävässä jokseenkin vaivaantuneena miettien, ketkä kaikki mahtoivat keskustelun kuulla. Meillä ei avokonttorissa ole useinkaan mitään tilaa vapaana, mihin vetäytyä puhumaan henkilökohtaisia puheluita.

En ehtinyt ja muistanut sanoa opettajalle, että jos aion opintovapaata todella hakea, minulla pitäisi olla käytettävissäni anomuksen liitteeksi hyväksymiskirje tms. Anomus pitäisi jättää kirjallisesti työnantajalle 16.1.2020 mennessä eli ensi viikon torstaina. En tiedä riittääkö kirjalliseksi hakemukseksi vain sähköpostiviesti vai pitääkö oikein tulostaa ja allekirjoittaa itse laadittu anomuskirje. Olettaisin, että pelkkä sähköpostiviestikin riittää.

Työnantajalle en ole vielä mitään tästä asiasta puhunut, kun on vähän vaikea avautua asiasta, joka on vielä itsellekin avoinna. Jotenkin haluan pidättää itselläni asian niin pitkään, kun se on varmaa. Toisaalta minua jännittää aika paljon asian paljastaminen viime tipassa. Pelottaa myös, miten esimieheni uutiseen suhtautuu. Olisi paljon loogisempaa ja yleisesti hyväksytympää lähteä opiskelemaan oman alan jatko-opiskeluja, kuin vaihtaa korkeakoulutaustasta puhtausalan opiskelijaksi. Ei ole helppoa tehdä näin isoja muutoksia. Ja toisaalta on. En vain näe enää tulevaisuutta nykyisessä työssäni.

Työnantajalla on mahdollisuus siirtää opintovapaan alkamisajankohtaa, joten senkin puolesta jännittää tämä kaikki.

Koko joululoman jo suunnittelin innoissani muuttoa. Tein muuttosiivousta etukäteen, halusin tehdä jotain konkreettista asioiden eteen. Mm. siivosin hellan taustan ja pesin liesituulettimen ja vaihdoin sen suodatinkankaan. Raaputin sokeripalalla uuninluukkua. (Se todella toimii!) Tein listoja asioista, joita pitäisi vielä tehdä ennen muuttoa. Olin innoissani. Odotin 9. päivän soittoa kuin kuuta nousevaa.

Noh, opettaja ei ole soittanut edelleenkään. Eilen iltapäivällä lähdin töistä puoli kolmelta ja yritin soittaa, mutta puhelin tuuttasi varattua. Laitoin tekstiviestin, mutta en ole vielä saanut vastausta.

Kieltämättä aloin jo miettimään, pitääkö minun kohta vaihtaa yhteistyötahoksi jokin muu ammattikoulu. Tai vielä ajatella oppisopimusvaihtoehtoa (, mikä ei kuitenkaan ole oikein ideaali, koska se edellyttäisi ymmärtääkseni irtisanoutumista nykyisestä työstä). Olen kärsimätön ja minulla on aika huono toleranssi sille, että ei tehdä niin kuin sovittiin. Toisaalta tiedän, ettei pitäisi ylireagoida. Eiköhän asiat vielä järjesty. Ei kuitenkaan se paras aloitus tämmöinen.

Miesystäväni kaveri tuntee tuon kyseisen koulun käytänteitä jonkin verran ja hän totesi, ettei ole mikään ihme, ettei opettajat ota yhteyttä silloin kun oli sovittu... 😒 Ei tässä mitään, mutta kun opintojen aloitus sitten siirtyy mahdollisesti taas eteenpäin seuraavaan mahdolliseen aloituspäivään, jos opintovapaan hakeminen viivästyy. Huhtikuussa sentään pitäisi vielä olla mahdollisuuksia aloittaa, ettei sitten siirtyisi kesän yli ensi syksyyn asti...

sailboat on water at golden hour
Photo by Pascal Debrunner on Unsplash
Olen malttamaton. Saanut tarpeekseni nykyisestä asuinpaikkakunnasta, etäsuhteesta ja työstäni. Haluan jo hypätä uuteen elämääni.

...jossa silti tulee olemaan paljon tuttua. Tiedän jo entisistä kokemuksistani, ettei paikkakunnalta toiselle muuttaminen ja työn vaihtaminen muuta kuin pienen osan. Itseäni en pääse karkuun. Arki on lopulta arkea. Mutta seikkailijaa minussa tämä kaikki innostaa silti niin valtavasti. Olen valmis, voidaanko jo nostaa purjeet!?

Yhtä aikaa tunnen olevani aivan pimahtanut ja toisaalta taas niin oikealla reitillä kuin voin olla. Olen alkanut näkemään yhä paremmin sitä, miten työn ei tarvitse olla statuksen ja hyväksynnän hakemista. Olen terapian myötä karistanut päästäni äitini ja sukulaisteni ääniä, jotka koulumenestykseeni vedoten odottavat minulta näyttävää uraa ja korkeaa koulutusta.

Työ on ennen kaikkea elannon hankkimista tavalla, joka sopii itselle, omiin taipumuksiin, lähtökohtiin, tarpeisiin ja arvoihin. Mitä teen yhteiskunnallisella statuksella, jos sisältä olen rikki ja nääntynyt? Työn ei kuulu aiheuttaa pahoinvointia ja itsensä pakottamista vastenmielisiin asioihin. Toki työn täytyy haastaa sopivasti, jotta mielenkiinto säilyy, mutta omien rajojen venyttämisen ei kuuluisi tehdä sairaaksi. Silloin tietää, että nykyinen työ ei vain käy itselle. Ajattelen, että meistä kaikista on suurin hyöty muille silloin, kun teemme työtä, josta pidämme - hyvinvoivina.


2 kommenttia:

  1. Onnea uuteen uraan! Äläkä anna ajatuksen siivoojaksi opiskelusta täyttää omaasi tai muuden päätä. Sinähän olet aloittamassa uraasi yrittäjänä! Uranvaihto on rohkein teko mihin minä olen pystynyt, joten olen tavallaan jopa vähän kateellinen, oma rohkeuteni kun ei riittänyt yrittäjyyteen.

    VastaaPoista