lauantai 30. marraskuuta 2019

Typerä Black Friday

En pidä alennusmyynneistä, koska ne synnyttävät paniikkia ja tunteen siitä, että jos ei nyt heti toimi, missaa jotain. On elämäsi tilaisuus ostaa pilkkahintaan jotain, mitä olet tarvinnut (tai et ole tarvinnut)!

Selaillessani tarjouksia mietin hetken mm. teltan ja makuupussin ostamista. Kumpaakaan niistä en ole suunnitellut juuri nyt ostavani. Ainoastaan se, että näin ne alennuksessa, sai tämän ostotarpeen heräämään.

Tosiasiassa voin aivan hyvin lainata vahempieni telttaa, jos oikeasti menisin jonnekin retkeilemään. Eivät he sitä mihinkään käytä - se seisoo heillä autotallissa. Sitä on varmaan käytetty alle 10 kertaa teltan oston jälkeen. Teltta on kyllä varmaan 10 - 15 vuotta vanha, mutta eiköhän se välttäisi. Ihan laadukas ja hintava teltta se oli silloin ostettaessa. Makuupussin voisin periaatteessa ostaakin, mutta lopulta... en oikeastaan tiedä, milloin sitä tarvitsisin. En ainakaan ihan heti. Olisi ihan turhaa ostaa se nyt riesoiksi vaatekaapin ylähyllylle tai varastoon.

Vaatteet on iänikuinen haluamisen kohde. Tällä hetkellä himoitsen erityisesti Fjällrävenin vaatteita. Omistan ainoastaan Fjällrävenin yhden takin, en muuta. Olen niin rakastunut tuon takin laatuun ja yksinkertaiseen tyylikkyyteen. Se oli ehkä paras vaateostos aikoihin. Jos raaskisin, rakentaisin koko karderoopini pelkistä Fjällräveneistä. Rakastan vaatteissa käytettävyyttä, kestävyyttä ja luonnonläheisiä värejä. En tykkää blinblingistä.

Sekin vaihe oli teininä, kun kuljin lukioon korkokengissä ja hameissa, olkalaukku olalla. Mutta se oli ja meni. Olen nykyisin oikeastaan kopio äidistäni, joka suuntaa mieluiten vaateostoksille urheiluliikkeeseen. Minulla on käytännössä aina housut päällä ja reppu selässä, koska pyöräillessä se nyt vain on yksinkertaisesti kaikista käytännöllisintä. En toisaalta juhliinkaan oikein osaa enää pistää hametta tai mekkoa. Mieluiten olen housuissa.

En silti aina tunne oloani itsevarmaksi valitsemallani tiellä. Väkisinkin kaupungilla liikkuessa tulee välillä alemmuuden tunne. Minulla on gore tex -lenkkarit ja ulkoilutakki. Kypärä. Noilla muilla on taidokkaasti suoristetut hiukset, geelikynnet, kaunis huvi ja käsivarrella keikkuva nahkalaukku. Toisinaan kaipaan pikkukyliin, joissa voin sukeltaa tuulikangastakkimummojen ja kumisaapas-henkselipappojen sekaan. Siellä ei tarvitse tuntea alemmuutta.

Olen valinnut tämän linjan. En ala rakentaa itsestäni kaupunki- ja maalaisversiota. Olen tämä elämäntapapyöräilijä ja vaatetukseni on sen mukainen. Taistelen alemmuudentunteitani vastaan. Stay true to yourself. Toki yksi pitkä villakangastakki vielä kaapissani roikkuu juhlien varalta. Kun puen sen päälleni näytän hienolta, mutta vieraalta.

Kun kesällä kävin läpi vaatekaappiani, tajusin omistavani aivan valtavasti vaatteita. Sen ymmärtäminen sai entistä kielteisemmäksi vaateostoksia kohtaan. Ostan vain jos absoluuttisen välttämättömästi tarvitsen. Eli käytännössä en osta juuri lainkaan vaatteita tällä hetkellä. Mietin köyhiä, joilla ei ole varaa mihinkään, ja jotka tyytyvät reikäisiin vaatteisiin yllänsä. En oikeasti tarvitse yhtään mitään. Vaatevarastoni on aivan riittävä. Liian suurikin siksi, että minulla jää jatkuvasti vaatteita aktiivisen käytön ulkopuolelle.

Tällä hetkellä tarvitsen ainoastaan talvikengät, koska heitin kesällä edelliset pois. Kenkien ostaminenkin on vaativa laji. On haastavaa löytää kengät, jotka ovat kestävät, omasta mielestäni nätit ja toisaalta sopivat oman jalan muotoon. Olen yrittänyt opetella pois tavasta ostaa liian pieniä kenkiä. Nainen haluaa aina jalkansa näyttävän sirolta. Se on vain valtavaa rahan hukkaa, kun huomaa, ettei kenkiä voi sittenkään käyttää.

Lisäksi laadukkaat kengät maksavat. Tällaiselle pihistelijälle se on vaativa rasti laittaa kerralla rahaa johonkin 150-250 e, vaikka tietää, että tuotteen elinkaarta katsottaessa se on järkevää. Lykkään tällaisia ostoksia viimeiseen asti. Tavallaan pakotin itseni etenemään tässä asiassa, kun heitin vanhat talvikengät pois. Muistan, että pinnistelin asian kanssa silloinkin. Jos en olisi niin tehnyt, olisin luultavasti tämänkin talven ajatellut: "kyllähän noilla vielä yhden talven".

En lopulta ostanut Black Fridaysta mitään. Lahjoitin kympin Amnestylle lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön. Minun on kovin vaikea saada itseäni lahjoittamaankaan, niin pihi olen. Mutta tämä kampanja sattuneesta syystä kosketti.


Postaus ei sisällä mainontaa.

3 kommenttia:

  1. Uskomattoman vähän on vaatteita joita tulee käytettyä. Parit farkut ja samat kolme mieleistä paitaa kiertävät pyykkiin ja päälle.

    Lahjoittaminen on hyvä harrastus. Kohtuudella ja harkiten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin se vain tuppaa olemaan, että sitä aina valikoi ne lempivaatteet päälle.

      Poista
  2. Black Friday on kyllä niiiiiiin typerä konsepti! Voi suorilta olla pariin viikkoon lukematta mailiboksia, johon tulvii aleviestejä ja kiertää kauppakeskukset kaukaa... Vaatepäätökselle muuten peukkua! Tein itse moisen jo pari vuotta sitten, ja tätä nykyä vaatekaappini sisältö mahtuu hyvin pieneen tilaan.

    VastaaPoista