lauantai 16. marraskuuta 2019

Marraskuun tilannekatsaus

Tilanne tänään

Säästötili        427
ASP-tili          8100
Käyttötili        520
Nordnet          3701
S-juna             300
Svea ekonomi 2000
Mintos            2456

Velat               0

Nettovarallisuus 17504

Marraskuun alusta lähtien olen nyt tehnyt omasta aloitteestani 83 % työaikaa. Palkkaa tuli nettona 1609 e eli noin 300 e vähemmän kuin kokoaikatyössä. En jaksanut ajoissa laskettaa uutta verokorttia, joten pidätys meni entisen mukaan. Joulukuulle tuleekin sitten pieni veroprosentti, sillä laskin nyt heti tilipäivän jälkeen uuden verokortin.

Oli muuten tosi kätevää se laskea, koska verottaja saa näköjään nykyisin tiedot tähän asti tienatuista palkoista ja tehdyistä ennakonpidätyksistä suoraan tulorekisteristä. Ei oikeastaan tarvinnut tehdä itse paljon mitään, klikkailla vaan eteenpäin ja katsoa että tiedot on oikein. Otan mielummin "veronpalautukset" näin heti käteen ja sijoitan ne eteenpäin kuin makuutan niitä verottajalla. Suosittelen.

Varallisuuteni likviditeetistä 


Mintokseen en tässä kuussa laittanut rahaa lainkaan. Olen sijoittanut Mintos-rahat Invest & Access -toiminnon kautta. Tällä hetkellä rahoista 84 % on nostettavissa heti ja 16 % lainaeristä on myöhässä siten, että rahoja ei heti saa ulos. Eli vaikka tuota toimintoa markkinoidaan sillä, että rahat on nopeasti käytettävissä, niin tokikaan ihan kaikkia rahoja sieltä ei heti saa ulos tarpeen tullessa. Olen ollut kuitenkin Mintokseen tyytyväinen. Se näyttää ainakin sivuston antamien tietojen mukaan jauhavan 10 % vuosituottoa, joten ottaen huomioon, että rahat on kuitenkin pääosin nopeasti käytettävissä, on tuotto mielestäni hyvä. Mintos on tuntunut itselleni toimivalta tavalta hajauttaa rahoja rahastosijoittamisen ja tuottotilin rinnalla, vaikka alkuun kyllä pelotti jotensakin koko homma.

Olen tähän asti ajatellut, että Svea ekonomin tili on tavallaan "the säästötilini", josta voin yllättävän rahantarpeen tullen siirtää rahoja myös käyttötilille. Käytännössä nyt huomasin, että kynnys lähteä moiseen on kuitenkin suuri, kun rahojen siirto pankista toiseen kestää vähintään pari päivää. Ihminen on kärsimätön ja laiska. Olenkin nyt päättänyt alkaa kasvattaa jonkin verran S-pankin tuottotilin saldoa, sillä  kyseisellä tilillä lojunut n. 150 e on ollut lähinnä vain tämmöinen naurettava hätävara/jäänne, josta tosipaikan tullen ei ole oikein mihinkään.

Olen pitänyt talouttani tosi tiukilla, kun olen sijoitusten ja laskutilille siirtojen jälkeen jättänyt käyttötilille ruokaostoksiin, apteekkiin, julkiseen liikenteeseen ym. päivittäismenoihin vain 350 e. Monessa kuussa tästä on silti jäänyt noin 100 e yli. Nyt minulla olisi hankintalistalla kengät sekä pyörä, joista yhteensä voi tulla yli 500 e menot. Tuli käytännössä koettua, että näin tiukalla budjetilla en pysty hankkimaan oikein mitään, varsinkin kun viime kuussa koko käyttövara hupeni poikkeuksellisesti suurempien ruokakulujen, junalippujen ja apteekkimenojen ansiosta kokonaan päivittäisostoksiin.

Tällaisten isompien hankintojen varalta tarvitsen siis vähän enemmän välittömästi käytettävissä olevaa joustovaraa S-pankin säästötilille, vaikka tämä tarkoittaakin, että rahat eivät kasva edes sitä vähää, mitä ne kasvaisivat Svean tilillä. Toisaalta voi ihmetellä miten monella ostoksella on oikeasti niin kiire, etteikö se muutamaa päivää voisi odottaa... Ihmisen mieli on outo.

Hankin luottokortin - let me explain


Päätin myös lopulta hankkia elämäni ensimmäisen luottokortin, joka pääsi nyt sitten osalliseksi postilakon seurauksiin. Ehkäpä saan kortin kätösiini sitten joskus joulukuussa. Harkitsin Komplett bankin korttia sen bonusten vuoksi, mutta päädyin lopulta siihen, etten muutamien eurojen vuoksi halua ottaa luottokorttia eri pankista. Toisekseen huomioin sen, että Komplett bankin korko on huomattavasti korkeampi kuin S-pankin, jos joskus vaikka vahingossa tai tarpeestakin kävisikin niin, etten maksaisi ostoksia heti takaisin. Siinä ne muutaman euron bonukset ei paljon lohduttaisi.

S-pankin luottokortissa on korotonta maksuaikaa 30 pv. Jäin tilauksen jälkeen hinnastoa katseltuani vielä miettimään, tuleekohan ostoksista aina lasku. Laskusta nimittäin tulee erillinen veloitus, e-laskuna se oli 2 e/lasku. Tällaiselle tarkan markan vartijalle kuulostaa pahalta, tietenkin. Mietin, että pystyykö laskutuslisän välttämään, jos maksan luotolla tehdyn ostokseni takaisin ennen kuin lasku ehtii muodostua... Vai tarkoittaako yksikin ostos laskutuskaudella automaattisesti laskun syntymistä. Olen täysin uuvatti ja kokematon näiden luottokorttiasioiden kanssa...

Luottokortin hankkiminen tuli ajankohtaiseksi toisaalta sen vuoksi, että se toisi tarpeen tullen lisää joustovaraa seuraavaan palkkapäivään asti. Toisaalta siksi, että pyörän ostaminen verkkokaupasta etukäteen maksamalla tuntui pelottavalta. Klarnan laskusta taas olisi siitäkin tullut laskutuslisää muistaakseni noin 5 e verran. (Minulle on kerran käynyt niin, että lehti meni konkurssiin, enkä koskaan saanut kuin yhden numeron, vaikka olin tilannut vuoden lehdet. En tietenkään saanut rahojani koskaan takaisin konkurssipesästä.)

Googletin vähän aihetta ja mm. Säästöpankin sivuilla sanotaan: "Asiakas voi kääntyä luottokortin myöntäneen pankin puoleen, jos maksu on tehty credit-kortilla ja tilattua verkko-ostosta ei toimiteta, se on virheellinen tai kuljetuksessa rikkoutunut, eikä asian selvittely verkkokaupan kanssa tuo ratkaisua tilanteeseen. Myös lentovaraukset kannattaa tehdä aina credit-kortilla, sillä näin saa turvaa lentoyhtiön konkurssin varalta. " Monet luottokorttiyhtiöt antavat myös erilaisia vakuutuksia (ostoturvavakuutus, matkavakuutus tms.) luottokortin omistajalle. Luottokortissa on todellakin omat hyvät puolensa.

Kun tuijotin verkkopankissa luottokortilla käytettävissä olevaa saldoa ja toisaalta sen käyttämisestä aiheutuvia kuluja, ymmärsin hyvin, miten helposti luottokorteilla saa itsensä ajettua ongelmiin. Tuo käytettävissä oleva raha on tosiasiassa älyttömän kallista lainaa, mutta se ei jotenkin tunnu siltä siinä hetkessä, kun sen summan näkee pojottavan siinä saatavilla.

Olen lukenut sellaisistakin sijoittajista, jotka eivät malta pitää oikein lainkaan puskuria, vaan luottokortti on heidän puskurinsa. Tähän tarvitsisi kyllä olla aika suuret ja vakaat kuukausitulot, jotta voisi olla varma, että saa ostoksensa maksettua heti seuraavasta palkasta. Ei kuullosta hyvältä idealta omalle kohdalleni.

Ehkä kuitenkin sovellan tätä nyt jatkossa tällaisena puolittaisena versiona. En usko, että pystyn säästämään S-pankin säästötilille edes yhteensä 1000 e ilman, että alkaa kylmäämään rahojen seisottaminen tuottamattomana. Tarvittaessa voin sitten vinguttaa luottokorttia, jos niikseen tulee. Kovin isoja ostoksia en kyllä sillä halua tehdä, koska haluan todellakin saada velan aina kokonaisuudessaan maksettua seuraavasta tilistä. Lopulta arvelen käyttäväni luottokorttia lähinnä suurempiin verkko-ostoksiin ja hyvin harvoin, sillä olen pärjännyt tähänkin asti hyvin ilman. Koska S-pankin luottokortti on kuukausimaksuton, ei sen pitäminen varalla maksa mitään. Svea ekonomin tili taas on minulle lähinnä sellanen pelastusrengas sellaista kauhuskenaariota varten, jolloin seuraavaa palkkapäivää ei ole. Näköjään puskurin pitäminen toisessa pankissa toimii yllättävänkin hyvin henkisenä esteenä käyttää rahoja.

Uusi sijoituskohde


Nordnetiin laitoin tässä kuussa 150 e ja ASP-tilille 50 e. Nordnetissa päätin ostaa siirtämälläni rahalla Handelsbanken USA indeksi -rahastoa. Sen ratingit on hyvät ja kulut pienet (vuosittainen palkkio 0,20%, ei hankinta- tai myyntipalkkiota). Ymmärtääkseni tämä on monen superrahastoihin sijoittavan (ja miksei muidenkin) luottotuote Amerikan puolelle hajauttamiseksi. Rahasto on tietenkin kasvurahasto, tuottorahastoja kun en osta. Rahaston positiivisia puolia ovat myös, että se huomioi myös vastuullisuusnäkökohdat ja sitä voi ostaa euroissa.

Hetken aikaa kyllä mietin, että onko nyt hyvä aika sijoittaa. Huomaan välillä pelkääväni kurssiromahdusta, vaikka tosiasiassa sitä on turha minun miettiä. Sijoitushorisonttini on pitkä. Kurssinousuja- ja laskuja siihen mahtuu useampia. Tärkeintä on sijoittaa joka kuukausi säännöllisesti ja luottaa siihen, että aika ja sijoitusten ajallinen hajautus hoitaa homman kotiin. En halua tehdä sijoittamisesta itselleni työlästä tai aikaa vievää. Pörssiuutisten lukeminen kiinnostaa minua lopulta verrattain vähän.

Jatkossa pitäisi ehkä kiinnittää enemmän huomiota tuohon ajalliseen hajautukseen. Voisin mielummin laittaa joka rahastoon vähän kuukausittain, kuin isompia könttiä vuorotellen eri rahastoihin ja epätasaisin väliajoin. Ainoastaan Norjan superi vähän mietityttää verojuttujen takia. Mutta kaipa siihenkin voisi silti jatkaa sijoittamista pienillä summilla.

Muut kuulumiset


Osa-aikatyön tekeminen on tuntunut oikein hyvältä. Toisaalta olen huomannut miettiväni, että onhan se 6,5 tunnin työpäivä ihan kunnon työpäivä sekin. Jos tekisi 4 h päivää, niin ehkä silloin alkaisi tuntua siltä, että työpäivä loppuisi kesken. Nyt lähinnä tuntuu siltä kuin tekisi kokoaikatyötä, mutta työpäivä päättyisi juuri silloin, kun voimanikin on käytetty. Työpäivä vastaa nyt paremmin jaksamistani. Yhtenä etäpäivänä aloitin työt jo klo 7 ja lopetin 13:30. :) Yllättävän nopeasti se vapaa iltapäivä ja ilta silti hurahti. Vajaasta työajasta huolimatta olen kokenut melko usein edelleen vaihtelevanasteista vastenmielisyyttä työtäni kohtaan... Katsotaan mihin tämä oma olo kehittyy. Tuskin kaikkia työni negatiivisia puolia pystyn torjumaan tai kumoamaan yksinkertaisesti työaikaa lyhentämällä.

Ylitöitä on ollut töissä tarjolla. On tuntunut hyvältä deletoida nuo tarjousviestit sähköpostista. Kiitos, mutta ei kiitos. Asenteeni on muuttunut aika paljon verrattuna alkuvuoteen, jolloin nimenomaan pyrin tekemään vähintään yhden ylityöpäivän kuussa.

Uutena asiana olen pistänyt vapaaehtoistyöharrastusta (mikä sana :D) SPR:ssä alulle. Se on ollut vuosien ajan jo minulla haaveena. Nyt vapautuneilla voimavaroilla jaksan paremmin edistää tällaisia asioita. Mitään kovin kuormittavaa tai sitovaa en tässä kohtaa ole aloittamassa. Tarkoitus on lähteä itseään kuullostellen ja rauhassa liikkelle. Tuntuu kuitenkin mukavalta, että elämään voi kuulua jotain muutakin kuin vain työ. Uudet ihmiskontaktit ja kokemukset ovat tervetulleita. :)


Postaus ei sisällä mainontaa.



tiistai 22. lokakuuta 2019

Jospa minusta tulisi opettaja?

Kävin eilen aamupäivällä hakemassa työterveyslääkäriltä suosituksen työpäivien lyhentämisestä. Lääkäri laittoi sen 4 kuukaudeksi. Toimitin lapun esimiehelle ja iltapäivällä sovimme, että uusi 6 tuntinen työpäiväni alkaisi 1.11. (ruokatauon kanssa 6,5 t).

Työterveyslääkärilläni on aina kova kiire, hän on hiukan neuroottisen oloinen tyyppi. Kirjaa pienen pienellä käsialalla post it -lappuja täyteen. Hyvin hän niistä ilmeisesti selvän saa, sillä käyntitekstit ovat pääpiirteissään oikein osuvia. Yritin tapani mukaan höpöttää kovaa vauhtia kaikkea, mistä hänelle ehkä olisi hyötyä. Olen tavallaan itse itseni lääkäri, en anna lääkärille puheenvuoroa. :D

Minun käy jotenkin aina sääli terveydenhuollossa työskenteleviä, kun olen itse asiakkaan roolissa. Se on sairasta, millä tahdilla töitä siellä pitäisi paiskoa. En haluaisi kuormittaa lääkäriäni, mutta haluan silti parasta mahdollista hoitoa. Niinpä yritän kertoa hänelle kaiken olennaisen mahdollisimman nopeasti. Pikakelauksella.

Ihanimpia ovat muuten sellaiset lääkärit, jotka onnistuvat feikkaamaan, ettei heillä ole mikään kiire. He nojautuvat tuolissaan taaksepäin sinuun kääntyneenä ja katsovat silmälasiensa alta pitkään ja keskittyneenä. Hypistelevät partaansa kuin filosofit.

Psykoterapeuttini kanssa keskustelin jälleen urasuunnitelmistani. Keskustelu päättyi siihen, että pohdin ettei minusta ole teknisille aloille, koska lopulta se, mikä minua todella kiinnostaa, on ihmiset ja auttaminen. Haluaisin olla se kova poikatyttö, joka opiskelee insinööriksi. Auttamisessa ei ole samanlaista cooliutta. Vähintään joka toinen nainen on tuntuu työskentelevän sosiaali- ja terveysalalla. Olisi niin mukavaa olla jotain muuta kuin kaikki muut. Mutta ilmeisesti en ole. Olin ehkä keskivertoa hieman parempi matematiikassa, mutten mikään huippu. Vaihdoin lukiossa lyhyeen ja kirjoitin siitä ällän. Kemia ja fysiikka olivat tylsimpien aineiden joukossa. Jossain määrin olen urallani jo oikeassa suunnassa, vaikka miten sitä kuviota ravistelisin. Ei ole tarkoituksenmukaista tehdä mitään jättiloikkaa aivan täysin toisen alan töihin.

Välillä minua on myös kutitellut kauppakorkea tai tradenomiopinnot. Talous ja ihmiset kiinnostavat. Kun mietin, mitä töitä sillä tutkinnolla saisin, tai mitä opinnot oikeasti pitävät sisällään, alkaa mietityttää. Palaan takaisin maanpinnalle. Ehkei kuitenkaan.

Ihmisten ja auttamisen lisäksi olen huomannut, että minulle tärkeä aspekti olisi mahdollisuus käyttää työssä luovuutta. Että voisin tehdä työstä oman näköistä. Nykyinen työni ei ole kovin luovaa ja kärsin siitä. Harrastin nuorena musiikkia ja tanssia. Pidin koulussa power point -esitysten tekemisestä, kun sai yhdistellä tietoa, kuvaa ja väriä. Ja toisaalta ihmettelin, miksi niin monen opettajan luentomateriaalit ja ylipäänsä opetustyyli olivat niin värittömiä ja tylsiä. Minua inspiroi työssä se, jos voin jatkuvasti kehitellä parempia menetelmiä, palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla.

Työpahoinvointiani lisää se, jos joudun työssäni toimimaan omia arvojani vastaan. Moraalini on aika tiukka ja voin todella pahoin tilantiessa, joissa joudun toimimaan sitä vastaan. En ole yhtään niitä ihmisiä, jotka heilauttavat kättään ja toteavat, että "ei se nyt ole niin justiinsa" tai toteaa, että "elämä on". Valitettavasti työelämä tuppaa olemaan sellaista, että monissa tehtävissä työntekijä joutuu arvoristiriitojen repimäksi. Nykyisessä työssäni sekä edellisissä töissäni olen oikeastaan aina joutunut kestämään tätä. Uskon että tämä on nykyisessäkin työssä yksi suurimmista kuormitustekijöistä, varsinkin, kun se yhdistyy vihaisiin asiakkaisiin. Toivoisin kuitenkin löytäväni työn, jossa en joutuisi tämän kuormitustekijän mukiloimaksi ihan alituiseen. Toivoisin, että työskentely olisi edes hiukan paremmin omien arvojeni kanssa sopusoinnussa.

Yksi alavalintaa määrittävä asia on sosiaalisten kontaktien määrä: haluaako työn, jossa on paljon tekemisissä työkavereiden tai asiakkaiden kanssa vai ei. Olen tavallaan puun ja kuoren välissä ihmiskontaktien kanssa. Toisaalta saan parhaat kiksit työstäni silloin, kun tapahtuu jotain sosiaalista. Vapaa-ajalla olen enimmäkseen itsekseni tai kumppanin kanssa, en todellakaan ole ollut yksityiselämässäni kovin sosiaalinen tyyppi. Olen välillä halunnut myös sellaisen työn, jossa voisin hautautua yksin johonkin tutkijan kammiin. Sosiaaliset tilanteet ovat yhtä aikaa ahdistuksen ja onnistumisen lähteitä. Ylitiedostan itseni ja pohdin liikaa, mitä muut ajattelevat. Totuus kuitenkin on, että viivan alle jää ahdistuksesta huolimatta paljon. Vaikka ihmiskontaktit väsyttävät, ne myös antavat hyvää mieltä ja tyydytystä. Uskon, että terapia jossain määrin auttaa jaksamaan, koska kysymyshän on pääni sisäisistä ongelmista, jotka ovat aivan varmasti ratkaistavissa.

Kaikista eniten tykkään ohjata ja neuvoa. Ihan lempparihommaani on neuvoa asiakasta esimerkiksi palvelujen käyttämisessä tai perehdyttää kollegaa johonkin työtehtävään. Auttaja ja äitihahmo minussa aktivoituu. Välitän muista syvästi. Saatan välillä ottaa omille harteilleni muiden asioita ihan liiaksi, vaikken niille mitään voi. On ollut vaikeaa hyväksyä omaa rajallisuuttaan. Olen ymmärtänyt terapiassa, että sen voi nähdä myös ahneutena. Haluaisin olla pienen lapsen tavoin kaikkivoipa jumala.

Eilen kallistuin taas siihen suuntaan, että voisin harkita oman alani YAMK-tutkintoa ja kenties jossain vaiheessa siihen päälle opettajaopintoja. Tuntui hyvältä taas hetkeksi saada jotain oivalluksia. "Nyt sen keksin!" Opettajaksi opiskelu on käynyt mielessäni useinkin, itseasiassa jo silloin kun alunperin opiskelin nykyistä tutkintoani, mutta olen aina torpannut sen siihen, että eihän minulla ole riittävästi työkokemusta. Koulussa kaikki vihasivat niitä opettajia, joilla ei ollut käytännön osaamista alalta. Suurimman arvostuksen saivat ne opettajat, jotka ryhtyivät opettajiksi vasta työuransa ehtoopuolella.

Mutta toisaalta jos vaihtoehto on kyrpiintyä täysin nykytyöhönsä tai mennä reippasti kohti unelmiaan... Olenko asetellut häkin ympärilleni vähän liian aikaisin, enkä ole edes uskaltanut miettiä tätä asiaa laajemmin? Minulla ei ole yhdeltäkään sektorilta vuosikymmenien asiantuntemusta, mutta olen toisaalta tähän mennessä tehnyt yhteensä noin kuuden vuoden ajan hyvin laajalla skaalalla erilaisia töitä, joita tutkinnollani voi tehdä. Kokeillut vähän kaikkea mahdollista. On kai silläkin arvonsa? En sanoisi, etteikö minulla ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä alan tosiasiallinen työ on.

Voi olla, että huomenna olen näistä suunnitelmistani jo eri mieltä - as always. Olen silti toiveikas, että saattaisin olla nyt suunnassa, joka toisi parempaa ansiotasoa, henkistä täyttymystä ja olisi realistisesti toteutettavissa. En väitä, että mikään täydellinen ratkaisu tämäkään olisi. Tiedän että riskejä on tässäkin, sillä opettajankin työ on kiireistä ja henkisesti vaativaa. Jatkuvasti täytyisi pysyä ajan hermolla, eikä työ todellakaan lopu tekemällä tai ole kovin tarkasti rajattua. Moni uupuu siinäkin työssä. Tästäkin huolimatta opettaminen kiinnostaa.


keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Lokakuun tilannekatsaus

Tilanne tänään

Säästötili        181
ASP-tili          8050
Käyttötili        350
Nordnet          3445
S-juna             300
Svea ekonomi 2000
Mintos            2433

Velat               0

Nettovarallisuus 16759


Säästöön meni: 50 e ASP-tilille, Nordnetiin 500 e, Mintokseen 400 e sekä säästötilille pikkusumma. 350 e käyttörahasta yli jäi jälleen viime kuussa.

perjantai 11. lokakuuta 2019

Ontto työläinen

Osa-aikatyön aloitus siirtyy... Esimies soitti lopulta minulle, kun laitoin hänelle muistutusviestiä. Hän kyseli työterveyshuollon tietoisuudesta ja terapiastani. Tosin hyvin hienotunteisesti. Ja sitten hän taas pohti asiaa oman pomonsa kanssa. Olivat lukeneet ohjeita ja miettineet ja lopulta päätyneet siihen, että minun tulisi toimittaa työterveyslääkärin suositus osa-aikatyöstä. Olen kuulemma ennakkotapaus. Tuntuu uskomattomalta että tässä omassa työyhteisössäni ei tosiaan ole ketään muuta, joka olisi ehdottanut osa-aikatyötä ns. muuten vaan ilman näitä lakisääteisiä perusteita kuten hoitovapaata. Niin kovin kaavoihin kangistuneita me ihmiset olemme? Kokoaikatyötä sen olla pitää.

Varasin itselleni ajan omalle työterveyslääkärille. Ensimmäinen vapaa aika oli vasta 1,5 viikon päästä. Sinänsä toisaalta varmaan ihan hyväkin asia jutella vielä työterveyslääkärin kanssa voinnistani ja tästä osa-aikatyöideasta. Toisaalta en usko että työterveyslääkärillä olisi hirveästi annettavaa. Muuta kuin se perinteinen "tule sitten käymään uudestaan, jos tuntuu siltä". Sairauslomalle en edelleenkään halua. Suosituksen osa-aikatyöstä saan aivan varmasti, lähinnä tämä nyt on tällainen muodollisuus, jotta esimiehillä on sitten hyvä mieli ja voivat sanoa kyselijöille, että: "hänellä on terveysperuste".

Hiukan tämä mieltäni latisti siinä mielessä, että tähän osa-aikaisuusprojektiini tuli väliaikaisuuden varjo. Toisaalta jos jaksamiseni pysyy ennallaan, eli riittämättömänä kokoaikatyöhön, osa-aikatyön vakiintumiselle tuskin on esteitä. Kunhan lääkäri sitä puoltaa sitten jatkossakin.

Tänään aamulla ensimmäinen ajatus herätessä oli: "väsyttää, en halua mennä töihin". Minulle on tavallista herätä puolikuolleena, vaikka olisin nukkunut 8 tuntia. Vastenmielisyys työtä kohtaan on kuitenkin jotain uutta. Lisäksi olen viime kuukausina alkanut heräämään aamuyöstä katsomaan kelloa. Nukahdan heti uudestaan, mutta tällainen heräily ei ole ollut minulla tapana. Paitsi silloin, kun olin neljä vuotta sitten työuupunut ja masentunut.

Kaikkinensa jaksamiseni on ollut kyllä kortilla, vaikka mitään erityistä selkeää yhtä syytä siihen ei ole. Muistan kokeneeni kevätväsymystä ja ajattelin vointini paranevan kesälomalla. Loma ei kuitenkaan palauttanut voimiani, vaan jatkoin töitä sen jälkeen aivan yhtä väsähtäneenä.

En tiedä onko terapiassa käyminen herkistänyt minua havainnoimaan omaa vointiani, vai onko tämä kohta 3 vuotta putkeen kestänyt kokopäivätyö vain alkanut lopulta ottamaan verojaan. Uupumus on tietenkin yleensä monen asian summa. Olisi helppoa, jos voisi nimetä jonkin yksittäisen asian. Voi olla että väkivaltaisessa ja kuormittavassa suhteessa elämisen lasti on alkanut vähitellen purkautumaan. Ehkä menin edeltävän vuoden vielä selvitymismoodissa, en antanut itseni väsyä.

Olen huomannut vapaa-ajallani myös jonkinlaista mielenkiinnon puutetta. En oikein jaksa keskittyä televisio-ohjelmiin saati elokuviin. Podcastit, youtube-videot, lehtiartikkelit... kaikki tuntuvat jotenkin yhdentekeviltä. Tylsiltä ja mitäänsanomattomilta. Toisaalta on hetkiä, jolloin taas jaksan keskittyä ja kiinnostua. Vointi on aaltoileva.

On myös onnistumisen hetkiä. Eilen töiden jälkeen tiskasin tiskivuoren ja sen päälle vielä kokkasin linssipihvejä ja rosollikiusausta. Keksin reseptit päästäni ja ihmeekseni ruoat onnistuivat tosi hyvin. :) Minulle se on tällä hetkellä aina pieni voitto, kun saan tehtyä ruokaa. Ja onnistuin jopa tekemään sitä hyvällä fiiliksellä.

***

Työtäni kohtaan koen vaihtelevasti paitsi vastenmielisyyttä myös jonkinlaista kyynisyyttä. Kyseenalaistan työni merkitystä. "Turhaa, aivan turhaa..." Epäilen, miten tulen jaksamaan työtäni pitkässä juoksussa. Oikeastaan olen kokenut koko ajan, ettei tämä työ voi olla loppuelämän tehtäväni. Työ sisältää liikaa yksitoikkoista suorittamista ja toisaalta emotionaalisesti kuormittavia asiakastilanteita.

Kuitenkin teen työni pääpiirteissään yhtä huolella kuin aina. Yritän palvella asiakkaitani hyvin ja saan siitä hyvää mieltä, kun voin auttaa ja olla asiakkaan puolella. En ole menettänyt mielenkiintoani täysin - välillä huomaan innostuvani ja pystyväni keskittymään tosi hyvinkin. Mutta huomaan silti parhaimman vireen ja innon latistuneen. Välillä tuijotan ruutua lasittunein silmin ja yritän saada itseni kasattua. "Noniin, yritä nyt, keskity." Poukkoilen asioiden välillä ja unohdan, mitä olinkaan etsimässä.

Toisaalta pienestä henkisestä latistumisesta on ollut hyötyäkin. Tapaan jännittää asiakaskontakteja, mutta tällä hetkellä olen jotenkin vahvempi. En kai jaksa välittää ihan niiiin paljon kuin normaalisti.

Olen yrittänyt löysätä työtahtia ja ottaa ylipäänsä rennommin ja siinä olenkin nyt jossain määrin onnistunut. Toisaalta se on tapahtunut esimiesten kanssa juttelun kautta, toisaalta sen kautta, että olen alkanut ajattelemaan "whatever, heittäkää pihalle, ihan sama". Tavallaan on hyvä, että olen rauhoittunut hieman. Toisaalta se masentaa, kun luovutan ja kiellän asioiden arvoa. Kiellän työni, suoritusmäärien ja huolellisuuden merkityksen. Vaikka salaa ne edelleen merkitsevät. Minua harmittaa, etten ole omasta mielestäni priimus ja täydellinen. Minun pitäisi olla. Vain silloin olen todella onnellinen. Näin ajattelee se vaurioitunut osa minusta.

Ikäänkuin toinen puoli minusta sanoo, että onnellisuus löytyy luopumisen kautta. Kun hellittää ja opettelee luottamaan johonkin... Toinen puoli taas on aivan vakuuttunut, ettei kukaan voi olla onnellinen ennen kuin hän on virheetön. Että elämä on jatkuvaa kilpailua ja selviytymistaistelua. Suorita, suorita!

***

Youtubesta kuuntelen silloin tällöin ohjattuja meditaatioita. Ne yleensä antavat paremman olon, ainakin vähäksi aikaa. Niihin en ole sentään kyllästynyt. Myös venyttely ja syvähengitys auttavat, silloin kun niitä tekee.

Toissailtana sain käytyä kävelylenkillä työpäivän jälkeen. Menin ulos vasta hämärän tultua. Se tuntui jotenkin turvallisemmalta. Kun vastaantulijat eivät näe minua niin hyvin. Kävelin juoksemisen sijaan, koska olen pohtinut sitä, miten liikunnassakin on minulla usein mukana suorittamista ja itsensä pakottamista. Päätin kävellä ja olla läsnä, ilman musiikkia ja erityisiä tavoitteita. Hengitellä iltailmaa. Kaipaan koiraa, joka veisi minut säännöllisesti lenkeille. Koiran kanssa on sallittua käydä löntystelylenkeillä. Joskus sellaiset rauhalliset, pysähtelevät kävelyt ovat todella tyynnyttäviä.

Välillä koko elämä tuntuu turhalta pyöritykseltä. Heräät, käyt töissä, syöt, makaat sohvalla, nukut, heräät, töissä, syöt, makaat, nukut, heräät, töissä, syöt, makaat... Kiellän kaiken arvon. Mitä väliä millään? Lopulta kuollaan kumminkin. Ehkä suurin ongelmani on se, etten oikein osaa nauttia elämästä. Olen rakentanut elämäni muuriksi itseni ja onnellisuuden väliin.

Vanhemman alkoholismi ja toisen vanhemman epävakaisuus järkytti pientä minua. Perustani ei ollut turvallinen. Olin jatkuvasti huolissani vanhemmistani. Olemukseni täyttyi syyllisyydellä. Elämästä tuli selviytymistä. Olen niin perin juurin kasvanut pelkäämään ja tutisemaan. Suorittamaan ja olemaan olevinaan jotakin. Olemaan varuillani. Kun sitten lopulta väsähtää pelkäämiseen, jää tilalle vain tyhjyys. Sisälläni on tyhjää ja ympärilläni on tyhjää. Olen ontto ja merkityksetön. Jäänyt itselleni vieraaksi.

Tulipas synkkää tekstiä. Kaikesta huolimatta en koe itseäni selkeän masentuneeksi. Perustelen tätä sillä, etten ole toivoton. En millään lailla koe itseäni toivottomaksi. Päin vastoin. Suhtaudun tulevaisuuteeni optimistisesti ja jopa innostuneesti. Olen hyvinkin toiveikas sen suhteen, että mielialani ja jaksamiseni paranevat, kunhan saan elämääni rukattua oikeaan suuntaan vähitellen. Tarvitsen elämääni muutakin kuin vain työn. Kunhan nyt ensin saisin vähennettyä työtä, jotta jaksaisin jotain muutakin.


maanantai 7. lokakuuta 2019

Vesipullat ja osa-aikatyön odotus

Yllätin itseni viime perjantaina leipomalla "voi"silmäpullia työpäivän päälle. Tämä jaksamispiikki tuli siitä, että tein vajaan työpäivän. Olen pitänyt nyt osa-aikatyötä odotellessa kertyneitä plussasaldoja pois.

Keskustelimme viime viikolla esimieheni kanssa työssä jaksamisestani ja hän näytti helpotuksekseni osa-aikatyölle vihreää valoa. Kuulemma se on työpaikallani ihan kaikenikäisille käytössä oleva työn joustamisen muoto. Olen kyllä kiitollinen siitä, miten työpaikallani kohdellaan alaisia. Tuli tunne, että minusta ja jaksamisestani välitetään aidosti. 

Esimies ehdotti myös, että työnkuvaani voisi muokata ja supistaa, jos sitä kautta työ olisi paremmin suhteessa jaksamiseen. Suuria muutoksia en ollut halukas tekemään, sillä työnkuvan yksinkertaistaminen ei sinällään ole minulle tavoite. Oikeastaan päinvastoin, ärsyynnyn ja tympäännyn helposti, jos työ on itseään toistavaa ja liian helppoa. Minua piristää parhaiten työssä se, että työ pysyy jatkuvasti jossain määrin muuttuvana ja haastavana. Se on hienon hieno tasapaino: uutta ja haastavaa sekä rinnalla vanhaa ja helppoa. Toki jälkimmäistäkin tarvitaan.

Esimies lupasi palata osa-aikatyöasiaan, joten sopimusta ei vielä ole. Täytynee muistutella häntä, sillä tuosta lupauksesta on kohta viikko... Olisin jo ihan valmis aloittamaan sen!

Laskeskelin pullien leipomisen jälkeen mielenkiinnosta, kuinka halvaksi vegaanipullani tulivat. Ja halvaksihan ne tuli. Jos sinulla on muutama euro rahaa ja pitäisi kahvittaa 15 ihmistä, niin tässäpä resepti. (Toivottavasti sinulla on kahvia kaapissa valmiina... Työvaiheet ynnä muut voit vakoilla vehnäjauhopussin kyljestä.)

5 dl vettä / 0 e
2 pss kuivahiivaa/ 0,29 e
2 dl sokeria/ 0,10 e
1 rkl kardemummaa/ 0,29 e
2 tl suolaa/ 0,007 e
2 dl rypsiöljyä/ 0,30 e
13 dl vehnäjauhoja/ 0,38 e

voisilmiin:
90 g margariinia / 0,18 e
1 dl sokeria / 0,05 e

Yhteensä 1,597 e/ 28 pullaa -> 5,7 snt/pulla

Että seuraavan kerran, kun joku tarjoaa sinulle kylässä pullaa, niin voit leimata hänet uskomattomaksi kitupiikiksi.

Käytin foodiesta löytämiäni hintoja niille aineksille, joita itse käytin. Osa aineksista oli kyllä tosiasiassa Lidlistä, mutta hinta on yleensä lähes tai täysin sama Prisman vastaavasta. Leivoin pullista todellisia herkkupaloja, joten rasvaa, sokeria tai suolaa ei säästelty. Hyviä tuli. Miesystävä ja minä söimme näitä suorastaan kilpaa. 

Tekisi joskus ihan mielenkiinnosta mieli testata, että tekisi samaan aikaan yhden taikinan täysmaidolla ja toisen veteen. Itse kun en vesipullissa oikein mitään eroa huomaa, mutta mietityttää, että huomaisiko eron, jos maitopullia söisi yhtä aikaa. (Olen vegaani, mutten ihan niin tiukka vegaani, ettenkö voisi erää maitopullia tehdä testin vuoksi. Tosin antaisin luultavasti loput miehen syötäväksi.)

Minun mielestäni hyvässä pullassa kaksi tärkeää asiaa ovat maltillinen paistoaika ja riittävän kostea taikina. Pullan pitää olla suussa sulavan pehmeä, kurkkuun takertuva käntty on kamalaa! En tykkää yhtään, jos pullaan tulee tumman ruskean pinnan tuomaa kitkeryyttää. Pullat pitää uskaltaa ottaa riittävän ajoissa uunista, vaaleankullertava on parempi kuin tummanruskea. 

Rypsiöljy sopii voin tai margariinin sijasta hyvin pullataikinaan, kunhan muistaa samalla nostaa suolan määrää taikinassa. Olisi kyllä varmaan 1,5 teelusikkallistakin riittänyt. (Mieleeni on jäänyt vinkki siitä, että makeiden konditorialeivonnaisten herkullisuuden salaisuus on usein reilu suola, joten minulla on tendenssiä mieluummin ylisuolata leivonnaisiani.) Ei tuo 2 teelusikallistakaan mitenkään mahdottoman suolaista lopputulosta aiheuttanut. Kokeilinpa nyt myös sitä vinkkiä, että suolaa ei kannattaisi lisätä hiivan kanssa heti alussa, jos haluaa hiivan alkavan toimimaan mahdollisimman hyvin. Hyvin ainakin taikinajuuri kupli, joten ehkä siinä on perää.

Noin vuosi sitten ostin Ikean keittiöajastimen, jossa on myös paistolämpömittari. On muuten maailman kätevin ja halvin aparaatti. Magneetilla pysyy liesituulettimen laidassa kiinni. Ainoa huono puoli on, että ajastimen merkkiääni on niin häiritsevän kimeä ja kova ujellus, että aivan varmasti nousee takapuoli tuolista äkkiä, kun se alkaa. Vastaavan oloisia näytti olevan myös Tokmannilla, mutta paljon kalliimmalla hinnalla. Sitä suuremmalla syyllä pidän hankintaani suorastaan parhaana pitkiin aikoihin. Pienestä on ihminen onnellinen.

Tuolla kun mittailee nesteen lämpötilan, niin on sitten just eikä melkein. Sopii minun hermorakenteelleni. Jokunen kerta, ennen tätä laitetta, olen onnistunut tappamaan hiivan laittamalla liian kuumaa nestettä. Minulla on niin kylmät kädet, että se köksäntunnin ohje "kättä lämpimämpi, mutta niin että pystyy pikkurilliä pitämään" ei minun käsilläni ohjaa ollenkaan oikeaan suuntaan. Kylmäkätisyydestä on nimittäin se hyöty, että pystyn pitämään käsissäni vaikka kuinka kuumia astioita, ne kun ovat vain ihanan lämpimiä minusta. :) Lisäsin kuivahiivan (vastoin yleistä ohjetta) suoraan nesteeseen, sillä halusin hiivan saavan juuri oikean lämpöisen herätyksen. Hiivan lisääminen jauhoihin sekoitettuna olisi johtanut siihen, että taikinan lämpötila olisi laskenut. 

Leipominen on minusta mukavaa ja erilaisten, entistä parempien, toimintatapojen etsiminen on mielenkiintoista. Taikinaterapiassa on joku vissi juttu. Ruoanlaitto ei minusta ole yhtään niin hauskaa ja rentouttavaa.


Postaus ei sisällä mainontaa.

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Aion ehdottaa, että siirtyisin 6 tunnin työpäivään

Minuu jännittää, mutta olen silti ajatellut uskaltaa.

Tein kuluneella viikolla laskelmia liittyen työajan lyhentämiseen. Tulin siihen tulokseen, että vaikka tekisin 80-prosenttista työaikaa, rahaa jäisi säästöön asti useita satasia kuussa. Nettopalkkojen erotus olisi 260 euroa veroprosentin lasku huomioiden.

Olen haaveillut asiasta jo pitkään, koska olen oikeastaan koko työurani ajan kokenut, että 8 tunnin työpäivät eivät oikein sovi minulle. Viimeistään 6 tunnin kohdalla alan vilkuilla kelloa ja tuntea uupumusta. Haluaisin vain lähteä kotiin, mutta joudun pakottamaan itseni jatkamaan. Kun sitten työskentelen väkisin 8 tunnin päivän loppuun, olen niin uupunut, että hyvä kun kotia jaksan polkea.

Miten tätä kukaan jaksaa?


8 tunnin työpäivät tuntuvat menevän ratkaisevalla tavalla yli oman jaksamisreservini. Ehkä suurin osa ihmisistä kokisi kaltaistani uupumusta, jos he tekeisivät päivittäin 10 tunnin työpäiviä. En voi tietää kuin oman kokemukseni. Usein minusta kuitenkin tuntuu, ettei kokemani uupumus ole aivan samalla tasolla kuin ihmisillä keskimäärin.

Töiden jälkeen syön kotona päivällistä. Olen ikionnellinen jos jotain on valmiina jääkaapissa, sillä ruoanlaitto suoraan töistä tullessa on usein mahdotonta. Jos ruokaa ei ole valmiina, syön yleensä välipalan ja lepään välissä ennen kuin alan varsinaisesti kokkaamaan. Päivällisen jälkeen romahdan loppuillaksi sohvalle läppärin kanssa. Jaksamistilanteen mukaan saatan saada jotain välttämättömiä kotitöitä tehtyä, aina en niitäkään. Seuraavana päivänä sama alusta.

En ole haaveillut enää viime vuosina aloittavani mitään järjestettyä harrastusta, koska ajatus siitä, että illalla vielä polkisin uudestaan keskustaan harrastamaan jotakin tuntuu kerta kaikkiaan todella epätodennäköiseltä. Suoraan töistä taas en voi mihinkään harrastukseen mennä, sillä olen niin uuvuksissa töistä päästyäni, että ehdottomasti tarvitsen välissä ruokaa sekä lepoa vaakatasossa.

Etätyö on jonkin verran parantanut jaksamistani. Teen kaksi etätyöpäivää viikossa ja ne ovat peräkkäin. Yleensä ensimmäisen etätyöpäivän jälkeen en vielä huomaa suurta eroa, mutta toisen etätyöpäivän iltana jaksan usein lähteä esimerkiksi kaupoilla käymään. Tällä viikolla suuntasin juoksulenkille. Voimia säästyy, kun saan työskennellä oman kodin rauhassa ilman työmatkoja.

Elämäntavat ja terveydentila


Eräälle himoliikkujapapalle kerran valittelin jatkuvaa väsymystäni. Hän totesi, että se on liikunnan puutetta. Liikkua olen kyllä aina yrittänyt, vähän vaihtelevalla menestyksellä. Työmatkapyöräily on ollut ainoa liikunta, josta en ole missään vaiheessa luopunut.

Viime keväästä lähtien olen herätellyt juoksuharrastusta eloon. Lenkkeily on ollut vielä varsin satunnaista, mutta tarkoitus on saada sitä vakiinnutettua. Juoksulenkki pari kertaa viikossa työmatkapyöräilyjen lisäksi olisi tavoiteltavaa. Usein juoksemisen yhteydessä teen myös lihaskuntotreeniä. Näiden lisäksi kotona harrastettu jooga ja meditaatio ovat arjessani mukana vaihtelevalla taajuudella.

Aikaisempina vuosina syytin väsymyksestä henkisesti kuormittavaa elämäntilannetta ja riittämättömiä yöunia. Viimeisen vuoden ajan olen kuitenkin nukkunut pääosin riittävästi, ja nykyinen parisuhde ja yleinen elämäntilanne ovat mielestäni niin hyvällä tolalla, ettei niitä voi väsymyksestäni syytää. Varsinkin viime kuukausina olen alkanut pääsemään kiinni itsestä huolehtimiseen myös nukkumisen saralla. Nukun 7-8 tuntia yössä eikä minulla ole yleensä uniongelmia. En myöskään kuorsaa, joten uniapneakaan ei voi selittää väsymystäni.

Muutakaan väsymyksenä oireilevaa fyysistä sairautta ei ole todettu. Tuoreissa verikokeissani ei ollut mitään hälyyttävää. Ferritiini 40.5, D-vitamiini 94.6, B12 115.0, TSH 1.41, T4V 14.53, Leuk 5,1, Hb 134. Verensokeria ei nyt testattu, koska se oli viime kokeissa aivan kunnossa eikä minulla ole merkittäviä riskejä diabetekselle. Ferritiini voisi olla parempikin. Luultavasti aloitan rautalisän, vaikka lääkäri sanoisikin, ettei tarvitse. (Luottamukseni yleisiin viitearvoihin ja lääkäreihin on aika huono.) Ferritiiniä minulta ei ole koskaan ennen mitattu, joten en tiedä onko vegaaniruokavalio siihen vaikuttanut. D-vitamiinia alan ottamaan taas reilummin, koska sekin voisi hiukan parempi olla.

Suvussani tällaista heikohkoa kuormituksen sietoa jossain määrin on, joten olen alkanut ajattelemaan, että tämä on vain piirre minussa, johon minun täytyy sopeutua. Pidän epätodennäköisenä, että suurta loikkaa jaksamisessani tulisi tapahtumaan jatkossa. Varmasti ahdistusherkkyyteni ja kuormittumiseni sosiaalisista tilanteista on osaltaan jonkin verran vaikuttamassa väsymykseen. En kuitenkaan pysty näihin nopeasti saamaan muutosta. Terapiassa käyminen on auttanut, mutta alan olla siinä uskossa, etten täysin pysty näitä piirteitä itsestäni karsimaan. Toivottavasti ikä tuo vähitellen jonkinlaista seestymistä tulleessaan.

Onko 40 tunnin työviikko välttämättömyys?


1917 suomalaisten työviikko rajattiin lailla 47 tuntiseksi. Töitä tehtiin lauantaisinkin. (Wikipedia.) Työn tuottavuuden kasvu mahdollisti työajan lyhentämisen edelleen vaiheittain. Nykyiseen normaaliin, eli 5 työpäivän ja 40 tunnin työviikkoon, siirryttiin 1969. Sen jälkeen viikkotyöaikaa ei ole lyhennetty. Kiky-sopimuksen myötä otettiin itseasiassa vähän takapakkia ja minunkin viikkotyöaika lisääntyi 20 minuutilla.  Nykyihmiset ovat ilmeisimmin olleet kiinnostuneempia oman elintason kasvattamisesta kuin työajan lyhentämisestä. Välttämättömyystarvikkeiden hintojen lasku ja palkkojen nousu on lisännyt väliin jäävää löysää rahaa, joka on kanavoitu mielummin uusiin kulutushyödykkeisiin, kuten erilaisiin teknologisiin vempaimiin, kuin vapaa-ajan ostamiseen. (STTK 2017. Jos työviikko olisi neljä päivää?)

Koska olen jo hyvän aikaa karsinut omaa kulutustani, olisi lyhyempään työaikaan siirtyminen looginen jatkumo. Vaihtoehtoisesti voisin tehdä täyttä työaikaa niin pitkään kuin suinkin jaksan ja laittaa ylimääräiset rahat sijoituksiin, jotka alkaisivat tekemään töitä puolestani. Tämä mahdollistaisi myöhemmin sitten vieläkin lyhyemmän työviikon tai jopa täyden taloudellisen riippumattomuuden työtuloista.

Ongelmana nyt on kuitenkin jatkuva tyytymättömyys nykyiseen arkeeni. Haluan helpottaa sitä nyt heti, en vasta 10 vuoden päästä. En koe itseäni masentuneeksi, mutta olen huomannut kyynisyyden, levottomuuden ja ärtymyksen lisääntyneen. Töiden aloittaminen ja tekeminen on alkanut tuntumaan vastenmieliseltä, vaikka ajoittain edelleen pääsenkin flow-tilaan. Mitään muuta spesifiä syytä tälle kyrsiintymiselleni en ole keksinyt, kuin yleinen työstä johtuva uupumus. En usko sen muuttuvan merkittävästi myöskään työpaikkaa vaihtamalla. Nykyinen työpaikkani on monessa suhteessa inhimillinen ja hyvä. En myöskään pidä sairauslomaa tällä hetkellä varteenotettavana vaihtoehtona. Jaksan edelleen tehdä töitä. Pystyn hillitsemään ja hallitsemaan itseäni työssä. Uupumus näkyy ennen kaikkea vapaa-ajalla.

Opintovapaalle jääminen oli yksi vaihtoehdoistani, mutta asiaa pitkään pohdittuani tuntuisi tällä hetkellä paremmalta pitää ensin vuosi rauhoittumiselle. 20-prosenttinen sapattivuosi. Opintoihin suuntaaminen ensisijassa siksi, että saisi hengähdystauon työstä, ei kuullosta optimaaliselta. Lisääntyneen vapaa-ajan ja pienemmän työkuormituksen myötä haluaisin jaksaa harrastaa ja edistää omia vapaa-ajan projektejani. Tutustua enemmän itseeni ja löytää jonkinlaista elämisen keveyttä ja harmoniaa. Pelkkä työstressin vaihtaminen opintostressiin ei välttämättä tukisi tätä tavoitetta. Voi olla että löytäisin itseni opiskelutehtävien ääreltä aivan yhtä tympääntyneenä. Elämän leppoistaminen työaikaa lyhentämällä voisi viedä oikeampaan suuntaan ja auttaa toisaalta itselle toimivien opiskelusuunnitelmien luomisessa.

Nyt ainoa kysymys on, miten ihmeessä selitän tämän kaiken lyhyesti ja ytimekkäästi työnantajalle leimaantumatta samalla huonoksi ja laiskaksi työntekijäksi, johon ei voi luottaa. Työelämä tuntuu usein jonkinlaiselta jatkuvalta kilpailulta, jossa täytyy joka tilanteessa esiintyä edukseen. Pitää olla kiiltävä ja kestävä, teräsnainen. Eihän koskaan tiedä, milloin seuraava mielenkiintoinen asiantuntijatehtävä aukeaa. Uusien tilaisuuksien varalta pitäisi aina näyttää siltä "luottotyöntekijältä". Heikkouksien paljastaminen on vaikeaa. Olenhan tähän asti ollut se työntekijä, joka lupautuu usein ylitöihin ja on aina innnostunut laajentamaan osaamistaan. 

Toisaalta täysin virheetön ei julkisivuni ole ollut tähänkään asti. Esimieheni tietää psykoterapiastani sekä siitä, että olen vaativa itseäni kohtaan... Toivon todella että pyyntö menee läpi, sillä olen aika todella pettynyt, jos joustoa ei löydy. Haluan myös uskoa että tämä kaikki osoittaa minun olevan vastuuntuntoinen työntekijä. Kannanhan tällä ehdotuksellani nimenomaan huolta työkyvystäni. En halua jäädä sairauslomille, vaan haluan löytää toimivan ratkaisun työn ja jaksamiseni yhdistämiseen.



sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Palettiveitsi - eli kuinka olin sortua turhakkeeseen

Eilen päätin antaa periksi leivontahimoille ja tehdä kinderpiirakkaa. Siitä tuli julmetun kaunis, vaikka itse sanonkin. Vielä asteen kauniimman siitä olisi saanut, jos minulla olisi ollut käytettävissä jokaisen pro-leipurin ihmeitä tekevä työkalu eli palettiveitsi. Palettiveitsellä kuorrutteet saa juuri niin sileiksi kuin konditorioissa.

Ennen leipurointia oli käytävä ruokakaupassa. Tihkusateessa Prismaan pyöräillessä kävin päänsisäistä keskustelua palettiveitsen hankinnasta. Eihän se nyt paljon kustantaisi ja olenhan minä siitä monesti haaveillut. On se nyt samperi, jos en tuollaista pientäkään hankintaa voi itselleni suoda ilman pitkällistä harkintaa. Kauppaan päästyäni kuivasin rillit ja päättäväisenä tönäsin ostoskärryni keittiötarvikkeiden hyllylle.

Onneksi Prismani ei myy palettiveitsiä. Hyllyssä ei ollut yhtäkään ja kotona vielä jälkikäteen tsekkasin heidän nettisivuiltakin asian.

Olisin sortunut ostamaan spesiaalitarvikkeen, jota käyttäisin pari kertaa vuodessa ja jota ilman olen tähänkin asti pärjännyt. 99 % vuodesta se makaisi jo valmiiksi pursuavassa ja liian ahtaassa keittiötyövälineiden laatikossa.

Vaikka kuinka ensin uhosin itsekseni, että eihän nyt jokaista ostosta voi joutua pieni ihminen punnitsemaan yön yli, niinpä vain tämäkin oli niitä hankintoja, joita kannatti miettiä ennen toimeenpanoa. Ihmisen kyky haluta asioita on ehtymätön. Tulee mieleen muun muassa kaapissa monta vuotta majaa pitäneet piparimuotit muumitaloa varten. Kaksi kertaa taisin niillä talon väsätä. Oliko sen väärti, vai olisinko pärjännyt ilmankin? Nyt pistin nekin Konttiin.

Jos välillä keksin näitä ostotarpeita päästänikin, niin useinhan ne tulevat itsen ulkopuolelta. Yksi salaisuus nuukailuni takana on se, että altistan itseäni ostoherätteille mahdollisimman vähän. Ihmismieli on heikko ja markkinamiesten taidot ovat timanttia.

Lidlissä asiointi on tässä suhteessa hyvä. Valikoima on suppea ja käyttötavarat ovat sen verran epämääräisesti esillä kaupan keskiosassa, ettei niitä edes noteeraa, ellei erikseen päätä mennä niitä katselemaan. Lisäksi en tilaa mitään lehtiä, olen kieltänyt mainospostin, minulla on puhelinmyyntikielto, nettiselaimessa on Adblock enkä juurikaan pyöri verkkokaupoissa huviksi. Jos joskus erehdyn päätymään jollekin mainossähköpostilistalle, pyrin poistamaan itseni niistä aika pian. On parempi missata joku tarjous, kuin jatkuvasti altistua herätteille.

Prisma on oikeastaan pahin paikka omassa elämänpiirissäni. Saattaisin vähentää entisestään altistumistani turhille houkutuksille ihan sillä, että päättäisin tietoisesti mennä Prismaan sisään ruokaosaston päädystä. Prismassa käyn kerran pari kuussa, koska ostan sieltä tietyt lempituotteet (mm. maapähkinävoi, margariini, näkkileipä), joita en saa Lidlistä.

Varsinaista mainontaa näen läppärillä televisio-ohjelmia katsoessani. En halua käyttää televisio-ohjelmiin rahaa, joten käytän ilmaisia suoratoistopalveluita, jotka sisältää mainontaa. Usein laitan mielenosoituksellisesti äänet pois päältä mainosten ajaksi. :J

Kinderpiirakan kuorrutus onnistui hyvin nuolijankin avulla. Piirakasta tuli kyllä odotetusti melkoisen äklömakeaa, vaikka yleensä en moisesta valita. Mokkapalat on parempia, jos minulta kysytään, mutta pitihän tuota nyt kokeilla kerran elämässään.

Kinderistä pulskistuneena kävin tänään parin viikon tauon jälkeen juoksemassa. Tutustuin läheiseen kuntorataan, jolla en ollut aiemmin käynyt. 1,5 kilometrin metsässä polveileva reitti yllätti miellyttävyydellään. Mutkia, mäkiä, kalliota, mäntyjä. Läheiset talotkaan eivät häiritsevästi reitille näy, vaikka ulkoilualue onkin pieni ja asutusalueen keskellä. Koitan saada itseni jatkossa sinne vähän useammin. Sohvailla makoilu on tuntunut paljon rentouttavammalta tänään pienen itserääkin jälkeen. :)